Ravintola Vispilä on lähiruokaravintola, jossa rakastetaan hyvää ruokaa: puhdasta, perinteistä ja kekseliästä, ripauksella forssalaista huumoria. Vispilä sijaitsee keskellä kaunista Forssaa. Ravintolassamme voi nauttia arkisin pikaisen päivittäin vaihtuvan kotiruokalounaan tai listalta pidemmän kaavan mukaan. Lounaan jälkeen palvelemme iltaan asti. Toivotamme kaikki tervetulleiksi luomaan tunnelmaa, osaksi ravintolamme elämää. Kesäisin ravintolamme iso terassi on kuin torin jatke, tarjolla on raikkaita juomia ja herkkuja pieneen ja suureen nälkään.

RUOKALISTA

Ruokalistamme vaihtuu tasaisen epäsäännöllisesti. Käytämme pieniä lähituottajia eli tuotteemme ovat aina sesongin makuja. Emme kikkaile ruualla vaan arvostamme klassista keittämistä ja raaka-aineiden omaa makua. Keittiöstämme vastaa Liisa Manninen tiimeineen. Viini- ja juomalistamme elävät myös sesongissa. Kaadamme laseihin kesällä keveämpiä ja talvisin lämpimämpiä makuja. Viinilistaltamme löytyvät omat suosikkiviinimme, asiakkaiden kestosuosikit ja uutuudet. Myös viineissä pyrimme painottamaan luonnonmukaisuutta. LATAA RUOKALISTA TÄSTÄ (pdf-tiedosto)

KOTIRUOKALOUNAAT VKO 43

MA SULJETTU putkiremontin vuoksi

TI Lindströmin mureke, sipulikastike ja kermaperunat

KE Lasagne kanan jauhelihasta ja kurpitsasalsa

TO Paistetut muikut ja perunamuusi ( säävaraus )

PE Merimiespihvit ja salviaperunaa

Ruokalistamme vaihtuu tasaisen epäsäännöllisesti. Käytämme pieniä lähituottajia eli tuotteemme ovat aina sesongin makuja. Emme kikkaile ruualla vaan arvostamme klassista keittämistä ja raaka-aineiden omaa makua. Keittiöstämme vastaa Liisa Manninen tiimeineen.

Viini- ja juomalistamme elävät myös sesongissa. Kaadamme laseihin kesällä keveämpiä ja talvisin lämpimämpiä makuja. Viinilistaltamme löytyvät omat suosikkiviinimme, asiakkaiden kestosuosikit ja uutuudet. Myös viineissä pyrimme painottamaan luonnonmukaisuutta.

LATAA RUOKALISTA TÄSTÄ (pdf-tiedosto)

LATAA RUOKALISTA TÄSTÄ (pdf)

Pöytä-
varaukset

Sähköisellä pöytävarauksella varauksesi menee suoraan varausjärjestelmään, josta tulee automaattinen vahvistus. Yli 10 henkilön seurueen varaukset suoraan ravintolaan forssa@vispila.fi.

Kannattaa kysyä myös ravintolasta vapautuvia pöytiä, vaikka varausjärjestelmä näyttäisi jo täyttyneen.

Ravintola-asiakkaiden tietosuoja

AJANKOHTAISTA

ALAKERRASSAMME RAIKAA NAURU!

Saamme vieraaksi loistavan improvisaatio ryhmän: Neljäs seinä! Tämä on parasta viihdettä pikkujouluihin työystävien, ystävien ja perheen parissa. Mukaan leikkimieltä !

Improvisaatioteatteri Neljäs Seinä on kymmenvuotias improryhmä Kanta-Hämeestä! Improvisaatioteatteri on teatteria, jossa ei ole valmista käsikirjoitusta. Näyttelijät luovat kohtaukset tässä ja nyt, eli apunaan vain toisensa sekä kimppu yleisöltä saatuja aiheita.

Perinteisessä teatterissa näyttelijät tankkaavat repliikkejä, liikeratoja ja tunteita etukäteen ja toistavat niitä pedantisti esitys esitykseltä. Improvisointi taas vaatii näyttelijöiltä heittäytymistä, läsnäoloa, kuuntelua sekä rohkeutta tuottaa ideoita ja juonenkäänteitä meneillään olevaan tarinaan.

Improvisoijat astuvat lavalle pää täynnä tyhjää ja antavat yleisöltä saatujen aiheiden inspiroida kohtauksia, lauluja ja kuolemattomia repliikkejä. Tuloksena syntyy oikeastaan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, ainoa takuu on yllätyksellisyys ja nauru!

Kaikki, mitä esityksissä nähdään on ainutkertaista – yhtäkään improvisaatioesitystä ei ole nähty koskaan aikaisemmin!

LIPUT TÄSTÄ!

Henkilökunta

Koko Vispilän henkilökunta on aina valmiina teitä varten!

Omistajat

Ravintola Vispilä on kolmen vispaajan yhteinen ravintola – olemme yhdistäneet kaikki parhaat ravintolakokemuksemme vuosien varrelta. Kokemusta on kertynyt pääkaupunkiseudulta ja ravintolayrittäjinä Forssassa. Krista Mänttäri luotsasi viimeksi Ravintola Köökkiä ja Tiina ja Veli-Matti Koski ovat viimeksi todistaneet Eerikkilän urheiluopistolla, että lähiruokaa voi tarjoilla myös suurille seurueille. Pitkän kokemuksen lisäksi meitä yhdistää rakkaus ruokaan ja ravintolaelämään!

HENKILÖKUNTA

Koko Vispilän henkilökunta on aina valmiina teitä varten!

OMISTAJAT

Ravintola Vispilä on kolmen vispaajan yhteinen ravintola – olemme yhdistäneet kaikki parhaat ravintolakokemuksemme vuosien varrelta. Kokemusta on kertynyt pääkaupunkiseudulta ja ravintolayrittäjinä Forssassa. Krista Mänttäri luotsasi viimeksi Ravintola Köökkiä ja Tiina ja Veli-Matti Koski ovat viimeksi todistaneet Eerikkilän urheiluopistolla, että lähiruokaa voi tarjoilla myös suurille seurueille. Pitkän kokemuksen lisäksi meitä yhdistää rakkaus ruokaan ja ravintolaelämään!

YHTEYSTIEDOT

RAVINTOLA VISPILÄ
Hämeentie 11, 30100 Forssa
Puh. 050 448 3198
forssa@vispila.fi

Lounas tarjoillaan kello 15.00 asti. Tarjoilemme a la cartea myös lounasaikaan.

ma 11 – 15       ti-to  11-21
pe 11-22          la 12-22
su suljettu

POIKKEUKSIA!

LA 3.11 Pyhäinpäivänä olemme avoinna kello 16 – 21

SU 11.11 Isänpäivä lounas 2. kattausta 11.30 – 13.30 ja 14 – 16

TO 6.12 Itsenäisyyspäivänä olemme suljettuna

Joulun viettoon lähdemme 22.12 kello 21.00 lähtien. Palaamme patojen ääreen ke 2.1 lounaan merkeissä.

Ravintola Vispilä

WELCOME TO RESTAURANT VISPILÄ IN FORSSA!

Restaurant Vispilä is run by three entrepreneurs, Krista Mänttäri , Tiina Koski ja Veli-Matti Koski. The name Vispilä translates to eggwhisk – and it symbolizes the way the three have joined forces to combine the best of their experiences.

It’s easy to just pop in to Vispilä for a glass of wine or sit down for and enjoy dinner with all the time in the world.

Krista has previously run the sucesful Restaurant Köökki in Forssa while Tiina and Veli-Matti last ran the dining service at Eerikkilä Sports Institute.

­- We combine a Scandinavian touch in our interior decoration with a brasserie-type menu.

– Our kitchen is based on classic cooking and pays attention to the origin of our products. We want to give our customers the opportunity to pure taste! That’s why we buy our vegetables, meat and others ingredients from local producers that served us well already in our previous restaurants, Koski and Mänttäri says.

We will not book the restaurant fully in advance, so there’s always room at Vispilä. You can also wait at the bar for your favorite table to be available. During summer, Vispilä also has a large terrace for you to enjoy.

RESTAURANT VISPILÄ
Hämeentie 11, 30100 Forssa, Finland
Phone +358 50 448 3198
forssa@vispila.fi

OPEN
Monday 11 -15   Tuesday- Thursday 11-21
Friday 11-22       Saturday 12-22
Sunday closed